Fuengirola
Kun puhutaan suomalaisista Espanjassa, ei Fuengirolaa voida ikinä ohittaa – onhan se yksi Costa Del Solin parhaista kohteista. Fuengirola on aurinkoinen, rento, lämmin ja ystävällinen espanjalainen kaupunki, jonka loistavat rannat ja erinomainen palvelu sopivat niin perheille, pareille, sinkuille kuin vanhuksille ja nuorillekin.
Faktaa Fuengirolasta:
- 69 000 asukasta
- Kesällä määrä noin kolminkertainen
- Aurinkoa & aktiviteetteja
Koko Costa del Solin alue on tunnettu hienoista rannoistaan; eikä Fuengirola eroa alueen muista kohteista tässä suhteessa. Rantaviivaa tuijottava voi jähmettyä katsastamaan kaunista maisemaa useiksi tunneiksi. Tunnetuin tällainen ranta on Fuengirolan kahdeksan (8) kilometriä pitkä kahden niemen väliin jäävä päähiekkaranta, joka tuntuu jatkuvan äärettömiin.
Alueena Fuengirola on hieman isompi turistikeskittymä kuin esimerkiksi Marbella, joka kuuluu myös suomalaisten suosikkeihin. Talvisin Fuengirolassa on vain vajaat 70 000 asukasta, mutta kesäiset turistivirrat nostavat lukeman yli 200 tuhanteen. Kohteena Marbella on idyllisempi ja jotenkin hieman espanjalaisempi, mutta Fuengirola voittaa auringossa ja aktiviteeteissa sen minkä se idyllisyydessä häviää.
Tekemistä Fuengirolassa
Shoppailu on eräs Fuengirolan parhaista aktiviteeteista. Alueella on oma liike niin Zaralla, Dunnes Stores:illa kuin Benettonillakin. Mikäli kaupungin keskustan hienot putiikit eivät houkuttele, voit kokeilla bussimatkan päähän jääviä Miramarin ja El Corte Inglesin ostoskeskuksia.
Vesihirmuille on tarjolla Aqualand-vesipuisto, joka kuuluu useimpien matkanjärjestäjien vakioretkiin. Liukumäet ja aurinko sopivat mahtavasti yhteen. Päivä Aqualandissa on aina lomamatkan kohokohta!
Jos vesipuisto ei kuitenkaan ole sinun juttusi, voit sukeltaa, snorklata, riippuliitää, surffata tai vaikkapa kokeilla banaaniveneitä Välimeren rannalla. Tekemistä on lomamatkan jokaiselle päivälle.
Fuengirolan keskustassa on tunnettu Fuengirola Zoo, jossa tapaat apinaperheen sukulaisineen, ystävällisiä karhuherroja sekä useita tiikereitä. Fuengirolan eläintarha tunnetaan ympäri Eurooppaa, sillä siellä eläimille on annettu runsaasti tilaa liikkua. Eläintarhaa pidetään yhtenä Euroopan moderneimmista.
Suomalaisuus
Suomalaisuus näkyy Fuengirolan katukuvassa ja omalta kotimaiselta kieleltämme et voi välttyä. Aika-ajoin saattaa suomenkieli kuulua jopa kovempana ja useammin kuin mikään muu kieli. Fuengirolaan on perustettu muun muassa suomalainen koulu, kahvila, autoliike, parturi ja muutamia ravintoloita. Alueen suomalainen yhteisö on aktiivinen.
Matkat Fuengirolaan
Paras tapa lähteä viettämään aikaa Aurinkorannikolla, on matkanjärjestäjien pakettimatkat. Löydät useilta matkatoimistoilta edullisia tarjouksia niin Fuengirolaan kuin muihinkin Costa del Solin kohteisiin.
